Elli on ollut kovin hyvä käytöksinen viimeisimmät viikot ja olen ehtinyt aika hyvin talleilemaan. Huomaa kyllä, että kun sillä on enemmän vapaa päiviä niin keskittyminen alkaa kärsiä, parempi siis pitää poni liikkeessä. Meni siis todella kivasti kun tätini oli kylässä ja ratsasti, vaikkei ole pitkään aikaan ratsastanut yhtään. Itse epäilin, että saattaisi alkaa kiukuttelemaan ja säpsymään kun outo ihminen selässä joka palauttelee mieleen ratsastushommia, mutta hän oli hyvin leppoisa ja jopa ajoittain hakeutuin rennosti eteen alas.
Tässä muutama kuva jotka tätini otti kun ratsastin itse viime sunnuntaina:
Tiistaina vuokraajani soitti, että Ellillä on ilkeän näköinen haava oikeassa etujalassa, laittoi kuvankin. Hän hoiti parhaansa mukaan haavaa aamulla ja itse menin vielä illalla tsekkaamaan uusien järeämpien aineiden kanssa haavan. Pidin sitä auki useamman päivän ja vain puhdistelin betadinella, että kaikki ylimääräinen pääsee tulemaan ulos haavasta. Eilen laitoin rasvaa ensimmäisen kerran kun ei tullut mitään ulos liikutuksen jäljiltä, josko alkaisi umpeutumaan.
Panikoin tiistaina sitä, että meille oli tulossa perjantaina viimein valmentaja ja halusin kuumeisesti päästä tunnille. Meillä ei siis ole toukokuun alusta lähtien ollut opettajaa, sillä hän jäi Tuomarinkylään. Ellin epäpuhtauden ja saikun vuoksi en ollut aktiivisesti etsinytkään valmentajaa, mutta nyt kun alkaisi näyttää terveeltä kaikin puolin, on ihanaa päästä valmennukseen. Tallikaverimme oli siis kutsumassa Ville Vauriota pitämään tuntia ja ilmoittauduin innolla mukaan. Näyttää siltä, että alamme käymään säännöllisesti hänen valmennuksissa. Olen itse nykyään melko arka ratsastajana ja tarvitsen jämäkän, osaavan, luotettavan ja rauhallisen opettajan. Nyt taisi löytyä oikea!
Minulla on vielä hurjan pitkä matka edessä hyväksi ratsastajaksi, mutta jostain täytyy aloittaa. Nyt tärkeintä on saada luottamus ratsastukseen ja istunta suoraksi, niin ja pidettyä se ulko-ohja kädessä. Vaurio oli myös ensimmäinen hevosalan ammattilainen, joka sanoi minulle, että olen valinnut oikein passelin ratsun itselleni. Ellihän on kisannut vaativaa, ja osaa siis paljon enemmän kuin minä. Se on kuitenkin aika helposti edestä kovin painava ja takapäästään tahmea. Onneksi se on kiltti ja antaa minulle paljon anteeksi, tosin jos alan jännittämään liikaa, Elliä alkaa pelottamaan kaikki mikä minuakin ja sitten on noidankehä valmis.
Minulla oli valkussa mukana kuvaaja, tässä esimaku-kuva, jonka hän lähetti:
Ja tässä kuvia jotka tätini otti kun käytiin talleilee.
Tällä hetkellä tärkeintä mulle olisi saada istunta suoraksi eikä mennä tolleen kaulalle kaatuneena ja lisäksi oppia pitämään käsioikealla paikalla JA se ulko-ohja oikeasti kädessä, eikä antaa sen valua. Tekemistä on paljon, mutta nuo kun oppisin niin olisin jo hyvässä alussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti